lauantai, 11. marraskuu 2006

Ei otsikkoa

Huudot hukkuvat kuiskaukseen.

Ja minä olen varma, että olen se huutaja, jonka kuiskaukset vaimentavat. Ehkä minä vielä joskus saan liittyä heidän riveihinsä ja peittää kaltaisteni äänet hiljaisuudella, mutta siihen on vielä aikaa. Joskus saan vielä kertoa maailmalle, kuinka elämäni on hiljaista ja rauhallista ja minä rakastan. Vielä ei kuitenkaan ole aika.

Ja minä olen helpottunut; haluan halata koko maailmaa ja tuntea, kuinka se halaa takaisin.

perjantai, 10. marraskuu 2006

Ei otsikkoa

Minä löysin Runeberginkadun. Iltapäivällä menen ostoksille Punanaamioon, ja käytän taas rahaa. Ostan kaikkea hauskaa rekvisiittaa, ja käytän tekosyynä viikon päästä lauantaina olevaa larppia. Sinne täytyy ostaa kaikenlaista hauskaa :'D Onnistuin houkuttelemaan Black^Lotuksen makutuomariksi. Katsotaan, mitä iltaipäivästä on tullakseen, varsinkin kun otan poikkihuiluni mukaan... Menen suoraan tunnilta.

Mitä sanotaan, kun rakkauden rajat ylittyvät?

Ruusun nimi inspiroi minut kirjoittamaan novellin teemoillaan ja aiheellaan. Ei, minä en plagioi, vaan kokeilen Umberto Econ kirjoitustyyliä. Älkää syökö minua sen vuoksi.

Passiones Dicuntur

Putoan ikuisuuteen; alhaalla on punaista, alhaalla on punaista. Karkea kaapuni raapii ihoa liehuessaan, se luisuu pääni yli vaivattomasti ja huomaamatta. Minä olen alasti.

Alhaalla on punaista; puu, joka on lumoava ja herkullinen, puu jonka haluan. Se on kiinni saatanassa, made in hell. Silkkinen, punainen. Kohdallani hedelmätön, mutta ei se mitään, se on kaunis ja haluan sen mukaani vaikka se sattuu kovin. Haluan; alhaalla on punaista täällä on punaista.

~*~

Herään huutooni, ohut huopa on rytyssä patjani vierellä. Hengitys kulkee raskaasti ja minua pelottaa. Unet tulevat tyhjyydestä, mutta tämä nimenomainen teki ulottuvuusloikan todellisuudesta. Olen tehnyt väärin, ja äsken tein taas. Vien oikean käden rintakehälleni, kosketan varoen sillä lepäävää seppien taidonnäytettä. Koristeellinen pappisristini on lämmin levättyään ihoani vasten pitkän aikaa. Kietoessani sormeni sen ympärille tiedän, että minun tulee sovittaa. Sytytän vahakynttilän, sen hennon liekin valossa polvistun rukoukseen.

Herramme Jeesus Kristus, anna minulle syntini anteeksi.

Häpeä.
Hukuttaudun siihen kuten pähkinänruskeisiin silmiin silloin, toivon kylmien väreiden katoavan. Pian kirkonkellot kutsuvat meidät aamumessuun.

Mutta Venceslaus ei mene messuun kuten en mene minäkään, vaikka tunnemme apotin vihan kumpikin. Venceslaus tulee luokseni ja me keskustelemme; nuoret, vasta vihityt munkit. Taulut, joille elämä parhaillaan tavaa nimiämme.

Ripittäydymme toisillemme, hymyilemme. Venceslauksen vasen poski menee hymyillessä kuopalle. Raamatun tekstit hyppäävät silmillemme, kun laupias samarialainen poimii haavoittuneita tienposkilta. Hetken vihaamme yhdessä kirkkoa ja luostariamme, sillä Kristusta voi palvella toisinkin hänen omien sanojensa mukaan. Niin teen minä ja niin tekee Venceslaus. Alammeko kapinoitsijoiksi, kerettiläisiksi, uskonpuhdistajiksi?

Alkajaisiksi Venceslaus puhdistaa pappisristini. Hänen sormensa rintakehälläni ovat niin kylmät, että värähdän.

torstai, 9. marraskuu 2006

Ei otsikkoa

Aggressioni ovat omiani.

Suutele minua, vaikka olen vääränlainen. Katso minua, vaikken osaakaan elää kuten toivoisit ihmisten elävän. Minä voin opetella. Voin värjätä ihoni ja muuttaa mieleni yksiväriseksi; en enää kuulu sateenkaaren pinnalle, jos niin tahdot. Joskus toivoin, ettei minun tarvitsisi; niitä hetkiä muistellessani vihaan sinua, ihminen.

Heitä minut harteiltasi, kun käyn liian painavaksi. Tiedän, että joku päivä vaihdat minut sellaiseen, joka värjää hiuksensa tahtosi mukaan ja käyttää varastamaasi huulipunaa mieliksesi. Sinä päivänä en itke, vaan toivotan onnea orjallesi.

Sinä päivänä annat minun olla, ja huuleni kohtaavat kolmannen pyörän vanteet. Sinä päivänä vihdoin uskon, että elämällä on minullekin jotain.

Sateenkaari.

Neiti Pianisti

Ei otsikkoa

Ei otsikkoa

Ei otsikkoa